Ruokahävikki mitä se oikein on ja miksi se on huono juttu?

Joillekin videot ja animaatiot toimivat kirjoitettua sanaa paremmin ja niinhän se on, että kuva vastaa tuhatta sanaa ja jonkun muun tahon sanat ehkä tekevät tehtävänsä paremmin kuin omani.

Ihan mikä vain herättelee niin hyvä. 

Usein lähden uuden aiheen opettelussa liikkeelle You Tuben ja Vimeon parista. Videoita löytyy lähes kaikista aiheista niin lyhyinä tietoiskuina kuin yliopistojen luentosarjoina. On melko huippua, kun nykyään voi osallistua maailman kuulujen yliopistojen luennoille, "julkkis proffien" ohjaavan kasvatuksen pariin ihan omassa punkassa löhöillen tai pyörää polkiessa.

Tässä joitain itseeni vaikuttaneita asiallisia tietoiskuja sekä niitä käytännön ideoita ja herättelijöitä joiden avulla omaa kuluttamista voi katsoa uusin silmin. Näitähän riittää!

Hävikin kanssa puljatessa erilaiset kasvisten ja hedelmien käyttövideot herättelevät. Moni sellainen juttu minkä aiemmin ajattelin ehdottomasti olevan jätettä, onkin itseasiassa täysin syömäkelpoista. 

Yksi eniten ihmetystä aiheuttaneista, ja itseänikin vähän alkuun iljettäneistä, jutuista oli kiivin syöminen kuorineen. Kyllä, sen voi ihan hyvin syödä kuorineen ja se maistuu itseasiassa melko hyvältä. Samalla arvokkaat kuidut tulee kaikki popsittua talteen. 

Zero Waste- ajatus kulkee luonnostaan käsikädessä hävikittömyyden kanssa. Kulutusta joutuu miettimään ihan toisella lailla, näkemään ehkä hieman enemmän vaivaa, ainakin alussa ja siinä sitä hävikkiäkin taltutetaan samalla. Laitetaas siitäkin mukava video. Tällain näiden videoiden kautta pidän myös yllä kielitaitoani. Kannattaa kokeilla rohkeasti. 

Aiheesta löytyy myös paljon herätteleviä yhteiskunnallisesti kantaaottavia mainosvideoita. Näitä tuputan miehelleni ja toimii myös lapsiin. Sellaisia keskustelun avaajia.

Käsi ylös ken aattelee, että ruoka maksaa ihan liikaa?

Eikö ärsytäkin, kun ruuan hinta kallistuu ja tuntuu ettei rahat riitä syödä terveellisesti saati sitten omien ideologioiden mukaan? Lapsille olisi niin hienoa ostaa luomua lähiruokaa, mutta kun se vie konkurssiin.

Maksaahan se, kun tuotetusta ruuasta menee maailmanlaajuisesti noin 33% hävikkiin. 

Niin arvaas ken sen hävikin maksaa?

Hävikissä surullisinta ei ole se juuston kannikka, jonka homeisena heität biojätteeseen vaan se määrä maitoa, vettä, rehua, sähköä, bensaa jne mikä siihen homeista kannikkaa edeltävään tuotteeseen on ladattu. 

Hävikki on käsite. Olisipa meillä jokin yhtä hyvin kuvaava sana hävikille kuin englannin "waste". Siitä on helposti juonnettavissa waste of time, waste of money, food waste, waste of good ideas ja waste of empty space, jota höttökirjoitukseni usein ovat :D

Tuhlauksestahan siinä on perimmiltään kyse, kulutetaan yli tarpeen ja monella tasolla. Mieluummin kuitenniin Hävikkiviikko kuin Tuhlausviikko.

- Aino

Ruokahävikkihaaste alkaa: Kahvilakko.

Pähkin ja mietin, venkslasin ja vatuloin ja tulin kylmänhikeä nostattavaan päätökseen pohdinnoissani; luovun kahvista ja teestä Hävikkiviikon kunniaksi.

Olen kahvin kanssa melkoisessa koukuttumistilassa ja tämä tilanne vaivaa minua aika ajoin suurestikin. Inhoan sitä, että jokin yksittäinen nautintoaine, ruoka tai tavara valtaa elämässäni tilaa liiaksi. Kahvi saa nyt mennä ja samalla menee tee.

Tämä siksi, että pyöritellessäni asiaa mielessäni ja jäädessäni maistelemaan Hävikkiviikon sanomaa, "kompostijätteen vähentäminen" tajusin, että meillä melkoinen määrä kompostijätteestä eli biojätteestä on kahvipusseja ja kahvinporoja. 

Melko tekopyhää nautinnonhakuista snobbailua ihmiseltä, joka haluaa vähentää jätteen määrää ja resurssien käyttöä. Minähän en tarvitse kahvia tai sen koommin teetä yhtään mihinkään. Ajatuksissani tarvitsen sitä kyllä aamuisin ylös pääsemiseksi ja iltapäivisin hengissä pysymiseksi ja töissä ajatusten selkiyttäjäksi jne.. Sosiaaliset tilanteetkin vaativat kahvia. 

Kehoni on koukussa kofeiiniin, se on selvä, joten päänsärkyä ja kylmänhikeä voi olla luvassa, mutta katsotaan. Olen minä aiemminkin näistä kahvin vieroituskuureista selvinnyt ja liikunta auttaa siinä. Ehkä se puhdistaa elimistön nopeammin, en tiedä.

Kahvin jättämällä vähennän hävikkiä. Periaatteessa koko kahvin viljely on hävikkiä, sillä me emme tarvitse kahvia, se on nautintoaine, kuten tee ja suklaa ja moni muu turhake. Tietysti nautintoa elämässä pitää olla, että ehkä ihan Linkolalaiseen puritanismiin en aio taipua, mutta joka tapauksessa vähentää voisin. Sitä paitsi mikä nautintoaine se sellainen on, joka määrää koko päivän tahdin? Se on orjuutusaine eikä mikään vapaaehtoisuuteen perustuva nautiskelun lähde. En tykkää siitä, että minua sitoo yhtään mikään, joten kahvi saa mennä. 

En halua vaihtaa myöskään ylevän ajatuksen saattamaa kahviriippuvuuttani teehen. Eihän se olis sitten yhtään mitään.  Samallahan tässä loppuu kauramaidon lipitys ja purkkien kotiin kantaminen. En siten tuottaisi jätettä kahvipussin, kahviporojen, kahvinporopakkauksen, kauramaidon enkä kauramaitopaketin muodossa. Tiskiin menee vähemmän kuppeja eikä hävikkiä liialti keitetystä kahvista synny. Tätä hommaa kun lähdin pyörittelemään mielessäni niin kyllä se vähän hätkäytti, että millainen määrä jätettä tuommoisen harmittomalta tuntuvan päivittäisen tavan ympärille liittyy. 

Kahvin viljely vie resursseja ja maapinta-alaa ravintokasveilta. Toki se luo työpaikkoja ja elinkeinoa alueille joista ei muuta myytävää saa yhtä hyvään hintaan, mutta läheskään kaikesta kahvista ja teestä ei makseta viljelijälle ja paikalliselle jälleenmyyjälle reilua hintaa. Viljelyä harjoitetaan suurelta osin myös maissa joissa työsuojelu on retuperällä. Kahvi on luonnolle kallis nautintoaine, ylellisyystuote, kulutustavara, jota me emme oikeasti tarvitse. 

Hävikkiä vastaan tauottamalla kahvi sekä tee! Mutta jos aloittaisin vasta huomenna...

- Aino

Omenatalkoita

Meillä on ollut melkoisen puuhakas syyslauantai! 

Tyttöjen kanssa keräiltiin omenoita auringon paisteessa. Tutustuttiin samalla uuteen puutarhaan. Siellä on niin paljon kaikenlaista nähtävää ja löydettävää, että ei ihan nämä muutama työntäyteinen asumisviikko ole riittänyt.

Omenpuissa sai kiipeillä ja kerätä omenoita sieltäkin. Ei sen niin tarkkaa. Kunhan viihtyvät. Ihmeteltiin kasveja, joita ei vielä tunneta. 

Pojat kävivät seikkailemassa metsässä ja lopulta linnoittautuivat pelaamaan. Kävin minä siellä urputtamassa levinneistä tavaroista ja pyytämässä, että avaisivat edes ikkunan.

Ihan on samanlainen meininki kuin itsellä penskana :D

Meidän lapsuudessa siellä kammarissa muhi kasa serkuksia. Tungimme itsemme pieneen umpioon, jota lämmitti vanha rousku, jolla yleensä yksi pelasi ja muut katsoivat vierestä hiljaa.

Välillä ehkä uskalsi pistää kommentoiden tai vaihtoehtoisesti luettiin sarjiksia siinä ylikansoitetussa tuhnuisessa huoneessa. Viihdyttiin sillain pitkin yötä. Koitettiin olla ihan hiljaa ettei aikuiset tulisi komentamaan nukkumaan.

Tasaiseen ovella kävi joku marmattamassa, että nyt ulos ja eikö mitään muuta tekemistä ole tyylisesti, mutta meillä oli kaikki hyvin, ei olis osannut enempää toivoa.

Päätettiin leipoa piirakkaa. Mietittiin mitä kaikkea jännää sitä omenoista saisikaan. Kävimme lävitse keittokirjan omena- reseptejä.

Jokunen keittokirja tuolla vielä on säilössä vaikka olen niitä kantanut kiertoon ja lahjoitellut sinne tänne.

Syötiin mahamme täyteen keräillessä.

Meillä on neljä erittäin satoisaa omenapuuta. Luulin ensin että niistä ainakin kaksi olisi samaa lajiketta, mutta nyt maistellessa, keräillessä ja käsitellessä omenoita, on selvää, että kaikki neljä ovat eri lajia. 

Ei mitään hajua, että mitä voisivat olla. Kaneliomena ehkä. Yksikään ei taida olla talvilajike. Toinen vaalea lajike näemmä kypsyy hyvin varhain ja sen omenat olivat jo hieman ylikypsän puolella.

Melkoinen läjä omenoita tuli kerättyä suoraan kompostiin. Harmitti ehkä hieman, mutta mistäpä näistä aina tietää, että mikä kypsyy milloinkin eikä omput juuri piittaa meidän työvuoroista ja muista menoista.

Täytyy järjestää ensi syksylle oikein kunnon talkoot isommalla joukolla, että mahdollisimman moni mussu saisi meiltä omenaherkkuja talven iloksi :)

Jollei suku ja ystävät aktivoidu niin aina voi laittaa omput Omenapörssiin. Näitä voisi aktiiviset käynnistellä muidenkin puutarhan antimien kanssa ja joka kaupunkiin.

Tänä syksynä pistetään hävikki opettelun piikkiin.


Syötäviä jäi vielä ja punaiset puut kypsyvät parhaimmillaan. Melkoisesti saan noita kanniskella työkavereiden iloksi ja kokkailla vaikka viikon putkeen, mutta tänään sitä omenapiirakkaa peltimallissa.

Odotukset eivät olleet hirmuisen korkealla piirakan suhteen. Olen melkoisen surkea leipuri ja jouduin hieman säveltämään ainesten kanssa, mutta tuli mielettömän hyvää!

Harmitti vain, että eihän tuohon piirakkaan mene omenoita kuin ihan jokunen vaikka kuinka yritin tunkea niitä siihen. 

Lopulta siinä kävi niin, että piirakka ei oikein lähtenyt kohoamaan. Tuommoisia harmittomia ulkomuotoseikkoja, pääasia on maku. 

Lopulta ne kossitkin mönkivät kolostaan piirakan houkuttelemina. Paistuvasta piirakasta leviävät tuoksut hoitivat sielua ja tuli aidosti semmoinen syysfiilis. Aurinkokin roikkui jotenkin niin syksyisen matalalla ja puut tiputtelivat hissukseen lehtiä. 

Illat ovat pimentyneet ja kynttilät löytäneet tiensä taas sydämeeni. Mikäs sen tunnelmallisempaa kuin tee ja omenapiirakka kynttilän valossa.

Ehkä sitä tunnelmointia sit joskus eläkkeellä.. Päivän puuhat aiheuttivat ylenpalttista väsymistä, kiukkuitkua, ikävää ja sydänsuruja.  Onneksi on tuota piirakkaa lohduttamassa väsynyttä äitiä :D

- Aino

Hävikkiviikon haaste

Olen päässyt blogillani johonkin. Minulla on mukavasti (omasta mielestäni ihan hurjan pelottavan paljon) lukijoita ja minua on pyydetty osallistumaan muutamaan tulevaan juttuun ihan tämän tyhjänpäiväisen kirjoittelun vuoksi. 

Käsittämätöntä. Olen tästä kaikesta suunnattoman kiitollinen!

Koen tehneeni oikean valinnan, kun lähdin suoltamaan tekstiä omalla huolettomalla tyylilläni kaikkine venkoiluineni, mutta nyt haluan haastaa itseni tekemällä blogini linjoista poikkeavan lupauksen. 

Ihan kohta, siis 29.8 eli ensi maanantaina alkaa Hävikkiviikko, joka kestää 4.9.2016 saakka. Olen osallistunut Hävikkiviikkoon tällä pikkuruisella blogillani ja haastan itseni kirjoittamaan jokaiselle päivälle tarinan ruokahävikistä. 

Se ei ehkä olisi mikään juttu, jos olisin taas työttömänä, mutta töiden ohella tekstien väsääminen on välillä haasteellista. Aiheessa pysyminen on myös haastavaa :) 

Vaan asia on sen verran tärkeä, että nyt laitetaan kokonainen ruotuun ja haastetta kehiin!

Samalla, kun tiristelen kirjoittamisestani kaikenlaista höttöä, niin haastan myös teidät lukijani mukaan Hävikkiviikkoon. Toivon teiltä  kommentteja, tarinoita, käytännön niksejä, ideoita, tsemppiä ja tekoja ruokahävikin vähentämiseksi. Hienointa olisi, jos innostuisit levittämään Hävikkiviikon sanomaa vaikkapa työpaikalla, koulussa, lasten hoitopaikoissa, kotona tai harrastuksen parissa.

Toivoisin, että sinä rakas lukijani kävisit ensin lukemassa, että mistä on kyse ja miksi. Tykkää ja jaa, sekin on osallistumista!

Hävikkiviikon Facebook sivut.

Hävikkiviikko 29.8-4.9.2016, Kuluttajaliitto

- Aino

Maalämpöä ennen pakkasia

Meillä on auennut hieman syksyisen nahkea aamu. Olen flunssan kourissa edelleen, mutta onneksi minulla on armon aikaa selvitellä itseni työkuntoon huomiseksi.. Kiirettä pitää, mutta sitruunaa, valkosipulia, c-vitamiinia kehiin! Agavesiirappi ja inkivääri toimisivat kanssa, mutta eipä minusta ole nyt kauppaan lähtijäksi. Syysflunssa yllätti perheemme eikä meillä ole tykötarpeita asian selättämiseen. Yleensä tämä vaihe alkaa vasta loka-marraskuun aikaan.

Flunssaa tai ei niin taas pannuhuoneessa kävi salskea insinöörismies potkimassa putkiamme ja tekemässä suunnitelmia himoitsemaamme maalämpöä varten. Taas kerran juttu, mistä en ymmärrä sitten hölkäsen pöläystä, mutta katselen ja kuuntelen ylpeänä miten mies keskustelee pumpuista ja käyttövesistä, varaajista ja kierukoista asiantuntevasti.

Kierukkajutut minultakin luonnistuu, mutta miehet eivät ymmärtäneet kuivakkaa kätilöhuumoria,  enkä siten päässyt keskusteluun edes takaoven kautta. Vähän harmitti. Siksipä ajattelin, että en halua olla avuton nössö ja tyhjäpää bimbo vaan otan tämän nyt haltuun. Kyllähän minä lukea osaan ja töissä tekniset laitteet on hallussa ihan näppärästi. 

Ennen kuin meillä on tuolla pora ja kaivuri takapihalla niin minä otan selvää, että mikä tämä juttu on ja kertoilen teillekin.

Meidän tämän hetkinen lämmitysmuoto on öljy. Se ei vaan pidemmän päälle passaa. Maalämpö on ekologisempi ja halvempi. Laskeskeltiin, että noin 400€/kk tulisi säästöä. Se on melkoisen hirmuinen summa se!

Investoinnin takaisinmaksuaika lienee 5-10 vuoden välillä, että ei siitä nyt alkuun mitään käteen jää, mutta eniten vaakakupissa painaa ekologisuus. Tällä hetkellä öljyn lisäksi lämmintä saa aikaan myös katolle asennetut 5 m2 tyhjiöputkiaurinkokeräimet. Tään nimihirviön avulla aurinko lämmittää käyttövettä. 

Nimihirviö säästetään, sillä on koti katolla, mutta öljyiset kattilat ja säiliöt joutavat hiiteen täältä.

- Aino

Muistopurnukka

Vaikka en keräile kummemmin muistoesineitä ja muuta sälää niin toki haluan säilyttää muistoja mielessäni ja käydä niitä lävitse, muistella kivoja hetkiä ja elämäntapahtumia. 

Perheessämme on ollut traditio, että vuoden varrella muistoja kirjoitellaan pienille lapuille ja ne pistetään purkkiin. 

Muistopurnukkaan.

Tästä on tullut vuosi vuodelta vain mukavampaa puuhaa, kun lapsetkin ovat alkaneet kirjoitella ja piirrellä purkkiin juttujaan. Aiemmin hommaa harrastin lähinnä minä.. 

Purkkiin voi laittaa myös lippuja vaikkapa museoista tai peleistä tai elokuvalippuja ja sen sellaista. On jännää nähdä, että millaisia asioita mies ja kukin lapsista on halunnut purkkiin säilöä. Tässä ei ole tarkkoja sääntöjä. Kaikki mikä tuntuu hyvältä jakaa muiden kanssa, saa mennä purkkiin.

Nämä lippulappuset käydään yhdessä lävitse ääneen lukien uuden vuoden yönä. Lukuhetket on ihan parhaita :) On ihanaa katsella lasten innostusta ja kuunnella niitä tarinoita mitä lapuille raapustetut jutut kirvoittavat. Jokainen muistaa asioita niin omalla tavallaan, toinen toisiaan täydentäen. Perheenjäsenten temperamentti ja luonne-erot näkyvät ja kuuluvat selvästi. 

Se on suuren perheen rikkautta ja rakkautta.

Seuraavana aamuna purkkiin aletaan keräämään vaihtuneen vuoden kuulumisia. Muistopurnukoiden sisällön olen toistaiseksi säilyttänyt tunkemalla ne vuosittain kirjekuoreen ja sulkemalla vastaisuuden varalle.

- Aino

Polkaisu parempaan mieleen

Kaikki päivät eivät ole ruusuilla tanssimista, tavaran karsintaa ja ekoilua. Useampikin päivä kuukaudessa on yleensä melko hankalaa, suorastaan paskaa.

En aina ymmärrä, että miksi sitä pitää kanssaihmisten tokaista ikäväkohtauksen iskiessä, että "kyllä siihen tottuu". Ei siihen tunnu tottuvan. Välillä tekisi mieli kivahtaa takaisin, että "kokeilepa kuule ihan ite, että miten tottuu", mutta en minä tämmöistä toivo kenellekään, en edes vihaisena.

Suru, ikävä, pettymys.  

Usein minut valtaa semmoinen suru ja ikävä, että koko kroppa tärisee ja tuntuu, että sydän pirskahtaa tuhansina säpäleinä ulos rinnasta. Se on niin voimakasta kaipausta ja lohduttomuutta, että joskus ajatuksiin livahtaa tyhmiä ajatuksia, jopa siitä, että olisi helpompaa, jos vain kuolisi. 

Minulla on ikävä lapsiani ja se on niin kamalaa henkistä kipua, että pakotietä etsii järjettömistäkin ajatuksista.

Mutta ne on vain ajatuksia. 

Kipu johtuu ainoastaan niistä omista ajatuksistani sillä heti, kun ahdistava ajatus korvautuu jollain toisella, hellittää myös kipu. Välillä tummat ajatukset ovat sinnikkäämpiä ja niiden ehkä täytyykin antaa tulla koko voimallaan päälle. Välillä ne vaihtuvat toisiin ajatuksiin yllättävänkin helposti. 

Toisinaan ajatukset löytävät raikkaampia sivupolkujaan jonkun kuunnellessa ja lohduttaessa, toisinaan repäisy pyörän selkään ja huristelu kohti töitä tekee tehtävänsä. Kenenpä suupielet ei nousisi auringon paistaessa, ihmisten hymyillessä sinulle ja vanhan papparaisen ihastellessa liikennevaloissa hienoa uutta pyörääsi, esitellen omaa samanmerkkistään kehuen, että "on kestänyt jo 15- vuottta". 

Kirjoittaessani ikävästä ajatukseni ovat niissä tunteissa, sydänalaa riipaisee ja puristaa, näen vain sanat, joita kirjoitan. 

Kirjoittaessani kohtaamisista pyöräillessäni hengitys kulkee helpommin ja ympärilläni näyttää valoisammalta ja avarammalta, maailma tekstin takanakin on läsnä.

Liikunta on minun henkireikä. 

Kaikki se kurja olo, ikävä ja lohduttomuus häviää urheillessa. Jos ei häviä ensimmäisellä yrityksellä, niin sitten toisella. Jos ei häviä niin ainakin helpottaa. Liikunta toimii ikään kuin aivojen nollauksena. Fyysinen paine pistää pään tyhjenemään. On pakko keskittyä suoritukseen. Yleensä saan liikunnasta voimakkaita onnistumisen tunteita eikä niiden tunteiden kanssa samaaan pääkoppaan enää mahdu niin paljoa kurjuuden tunteita. 

Yhtäkkiä ajattelu kääntyykin noidankehästään jonnekin paljon innovatiivisempaan suuntaan ja monesti siinä tilassa avautuu eteen jokin konkreettinen keino minkä avulla vastaisuudessa voi toimia paremmin. Ajatus selkiytyy. Stressi laskee. Näkökenttä ja havainnointikyky laajenee taas.

On tutkittu, että masentuneen havainnointi kapeutuu. Aivot eivät enää ota vastaan signaaleja ympäröivästä maailmasta. Ihminen kääntyy sisäänpäin. Jos sisäinen maailma on kovin musta ja siihen takertuu tiukemmin ja tiukemmin niin ei ihmekään, että olo on kurja.

Tiedän itsestäni, että minun on toimittava heti, kun huomaan merkkejä siitä, että ajatukseni alkavat urautua ja kaikki ympärillä tuntuu olevan jotenkin kurjasti. Sukellus aallon pohjaan on hyvä katkaista jo ajoissa. Usein riittää pelkästään se, että sanon vaikkapa miehelleni, että nyt minulla alkaa olla melko kurja olo. Joku hyvä biisikin voi pistää hymyilyttämään.

Ei se ole vakavaa, että on välillä surullinen ja on semmoinen kurja olo. Sitä ei kannata pelästyä vaan ottaa vastaan lempeällä kädellä ja ohjata tekemistä johonkin fiksumpaan jolloin ajatuskin muuttuu.

Toisinaan tarvitaan hieman järeämpää ohjausta ja silloin reipas 170kg jalkaprässissä tai 20km polkaisu tekee tehtävänsä.

Ehkäpä kaikkiin kurjiin tunteisiin ei tarvitse tottua tai niitä kaikkia tarvitse täysin poistaa elämästä. Ilman tunteitakaan ei voi elää menestyksekkäästi. Ilman tunteita olisin surkea äiti, puoliso ja kätilö. 

Tarvitsen tunteitani, kaikkia niistä, vaikka kaikki eivät mukavia olekaan. Niillä kaikilla on minulle jotain kerrottavaa. Tunnistaessani omat tunteeni ja tunnetilani osaan tunnistaa niitä myös muissa ja sen kautta sanoittaa, lohduttaa, auttaa, kannatella, tsempata, tukea, ymmärtää, kuunnella, rohkaista, iloita jne toisen kanssa. 

Tässä lepää mielestäni vanhemmuuden tehtävän ja ehkä koko inhimillisyyden ydin, yhdessä rakkauden kanssa. Rakkaus itseä ja lähimmäistä kohtaan avaa portit kaikille tunteille. Ihminen, joka hyväksyy itsensä ja rakastaa itseään, hyväksyy ja sallii myös kaikki tunteensa. 

Tunteensa hyväksyvä, rakastava ihminen kykenee ottamaan vastaan terveellä tavalla myös muiden tunteet ja rakastamaan ihmistä ihmisenä juuri tämän inhimillisyyden vuoksi. Tämän, kun lapsilleni kykenen opettamaan niin olen mielestäni onnistunut äitinä melko hyvin.

Se, että niitä yhteisiä tunteja elämänviisauksien opettamiseen on vähemmän kuin ydinperheessä on vain haaste ei luovuttamisen paikka.

- Aino

Kurkkaus keittiön kaappeihin.

Haluan vähäsen esitellä meidän uutta kotia ja kaappien sisältöä vaikkei tämä mikään sisustusblogi olekkaan. Aina kaapeissa ei sisällä paljoa ole, mutta joitain ihan oleellisisa juttuja kuitenkin. Meillä on mielestäni aivan liikaa astioita. Paljosta on luovuttu, mutta vielä kaikki, tai yksi, perheessämme ei ole valmis luopumaan lopuistakin turhista.

Lautaskaappimme näyttää tältä. Kahta kokoa Teema lautasia. Ylimmällä hyllyllä laseja, jotka ovat ihan turhia.

Sitten tiskikaappi tai kuivauskaappi. Siellä on joitain muovirasioita vielä pakasteiden jäljiltä. Konetistitabletit uunivuoassa. Niitä meillä taas on, kun kaupasta ei ole löytynyt sitä Sallisen 5kg säkkiä soodaa.

Lasipurkissa on käyttämäni scalpelin eli kirurginveitsen terä odottamassa kuljetusta särmäisjätteeseen töihin tai apteekkiin. Puoskaroin itseltäni yhden "näppylän". En suosittele ottamaan mallia, suorastaan toivon, että kukaan ei lähde itse näpertämään mitään!

Sitten siellä roikkuu tiskiharja. Se on hankittu Ruohonjuuresta, on puinen ja hevosen jouhikarvaa ja vaihdettava pää ja kaikkea. Se on tosi pehmeä ja ihana harja. Sen korvaan kuitenkin kasviperäisellä vaihtoehdolla kunhan tuo on kulunut loppuun.

Alimmalla hyllyllä se ainoa keittiöveitsi, jota oikeasti tarvittaisiin. Muitakin on, mutta niitä käyttää joku muu. Itselleni riittää tämä yksi.

Tiskialtaan tulppa siellä lymyilee ja juuresharja, se on muovinen, mutta niin hyvässä kunnossa vielä, että menee aikaa kunnes pääsen vaihtamaan sen puiseen. Käsitiskiaine on tällä kertaa tuommoinen valmistuote, Neito jotain. Tälle tulee jokin korvaaja kyllä tai sitten käyn täytättämässä tuon putelin.

Tiskirätti tai luutu roikkuu sille varatulla telineellä alahyllyn vasemmalla puolen. Rätti on bambua, pestävä ja kestävä, käytössä mukavaksi nuhjaantunut. Näitä tuli paketissa kolme, merkkiä en nyt kuollaksenikaan muista. Ovat kestäneet reippaassa käytössä noin vuoden verran.

Paistinpannuasia on meillä ollut hienoinen murheenkryyni. Toivoin, että korvaamme entiset kuluneet pinnoitetut pannut kestävämmillä vaihtoehdoilla joissa ei ole muovia. Mies kiiruhti kauppaan ja osti pannuja kasan. 

Mutta niistä yksikään ei sopinut miesväen kananmunien paistoon siten, että lapsikin saisi onnistumaan ja niin mies meni ja osti vielä yhden uuden pannun, joka on pinnoitettu. Tämä on melko tyypillinen tarina meidän taloudessa. Olisin toivonut, että hankintaa harkitaan hieman pidempään ja että olisin saanut osallistua oikeanlaisen pannun valintaan. Yksikin olisi riittänyt, nyt meillä on neljä.

Elämä ei-minimalistin kanssa on välillä raskasta, mutta jokaisen on käytävä oma polkunsa läpi näiden asioiden opettelun kanssa. Itselleni koko homma on tuttua usean vuoden kestäneeltä matkalta, mutta miesparka ja muu osa perhettä on vasta alussa. Koko homma myös lähti minusta luonnollisesti ja vasta myöhemmin löysin sille nimen ja yhteisön, kun taas miehelleni asia tuli ulkoa roiskaistuna vaatimuksena.

Kurkitaanpa vielä keittiön laatikoihin

Koska osa perheestämme on edelleen pituusrajoitteisia niin sijoitin mukit laatikkoon. Pohjalle pistin semmoisen ruokapöydän puuvillaisen alustan tai tabletin tai mikä se ny onkaan, etteivät mukit kolisisi ja liikkuisi laatikkoa availtaessa ja suljettaessa.

Sain samalla järjestettyä eniten käyttämämme astiat lähelle tiskikonetta, että ne on mahdollisiman nopeita siirtää sieltä puhtaina paikoilleen.

Alemmassa laatikossa on sama viritys, mutta kulhoille. Näin kaikki olennainen aamu- tai välipalaa varten on lasten saatavilla ihan oma-alotteisesti eikä tarvitse hakea jakkaraa ylettyäkseen tai pyytää aikuisen apua.

Laatikostoa ja kaappia riittää enemmänkin, mutta tästä on hyvä lähteä liikkeelle. Keittiön järjestys hakee vielä muotoaan ja ajatuksena on myös tehdä keittiöremonttia.

Me tarvitsisimme isomman jääkaapin. Nyt meillä on sellainen pienin mahdollinen. Se on osottautunut melko hankalaksi, kun sinne ei mahdu usamman päivän ruokia saati sitten ruuan säilytysastioita. Pieni jääkaappi tekee kaupassa käymisen pakolliseksi ihan liian tiheällä tahdilla ja kaventaa meidän ruokalistaa.

Moni toimivaksi hiottu juttu on ottanut takapakkia tässä keittiössä, mutta toisaalta nyt me tiedämme, että mitä tarvitsemme toimivaa keittiötä ja ruokasuunnittelua varten.

- Aino

Saanko esitellä Crescent Holma eli Antti.

Ihana mintun värinen Crescenttini sai kasteessa nimen Antti. Tämä oli melko selvää siitä lähtien, kun löysin eilen Crescentin sivuilta, että pyöräni malli on Holma. Miten kohtalo meidät johdattikaan yhteen <3

Voi se toki olla muunkin mallinen, mutta päädyin tähän. Ihan samalta se kuvissa näyttää. En suostu enää kuulemaan muita ehdotuksia eikä minun illuusiotani myöskään kannata tulla rikkomaan, jos jollain muka olisi jotain parempaa tietoa asiasta.

Kaimansa Antti Holma, se näyttelevä sketsihahmo ja juontaja, on myös oikein ihastuttava tapaus. Olen Antti Holman viimeaikaisista edesottamuksista todella surullinen :/

Tsemppiä ja jaksuhaleja täältä Suomesta sinne lampareelle <3

Minusta kasvoi ihan hirmuinen Anttifani ja tykkään polkea Anttia vaikka alkumme oli hieman takkuinen. Onneksi Antti kasvoi mittoihini sopivaksi pienen värkkäyksen jälkeen ja jo vain on paremmat kyydit.  Kyllä Antilla kyyti on taattua laatua upean ulkomuodon lisäksi!

Mieheni pani minut ruotuun ja käski pyytämään Antilta anteeksi, sillä juttuni voivat olla loukkaavia. No enpä tiedä, mutta toimin kuitenkin varmuuden päälle ja kävin hellimässä Anttia kertoen, että haluan ihastella sen ominaisuuksia ja käytettävyyttä ihan julkisestikin. Varmasti Antti tään ymmärtää.

Otin kaikkien ihasteltavaksi kuvia mintunvihreästä elosalamastani. Antin minttuinen väri sopii niin hyvin alleni ja on mukavan urheilullinen ja nuorekas. Kasteessa roiskin shampanjaa Antin kyljille ja lausuin juhlavia sanoja, "Oot sie ihana!" ja "Tervetuloa perheeseen Antti!" Ja vaikka se onkin vähän tommonen naismainen niin kyllä sen nimi voi silti ihan hyvin olla Antti.

Mää jotenkin luulen, et se tykkää olla hieman semmonen special case. Ainakin Antilta löytyy spessut hampaat.

Special Teeth Profiles Shifting -jotain tosi hienoo varmasti!

Niin kuin ei ihmisiäkään, niin ei menopelejäkään pitäis laittaa mihinkään muottiin tai no tietyllä tapaa muotistahan ne kaikki tulevat, mutta ei niiden tarvitse pysyä siinä. Semmoinen vapaus pitää olla, että saa muotoutua, kehittyä ja kasvaa ihan omanlaisekseen.

Hankin mää Antille myös semmosen keveämmän lukon, sävysävyyn mintunvihreän kanssa tietty, ettei Antin kaunis pinta kärsisi kettinkien paukkuessa vasten runkoa rotvalleja töyssytellessäni. Ajoittain meidän kyyti on melko armotonta rytkytystä, kun pistän kunnolla polkaisten. Niin ja vielä se kun mie poljen oikeasti paljon!

Lukko pitää huolta siitä ettei kukaan varas käy käsiksi Anttiini ja vie sitä väärille teille. En halunnut kiinnitellä Anttiin mitään munalukkoja vaan Antti sai semmoisen kätevän numerolukon pehmeällä kangassuojalla. Mää vähän luulen, että se vois olla hitusen nopeempikin vaihtoehto, kun pitää päästä pikana taas hommiin.

Olisin myös henkilökohtaisesti todella loukkaantunut, jos joku veisi Antin minulta. Kätilön omaan ei kosketa! Minun on tärkeää päästä hommiini vaikkei se nyt ihan Hakekaa Kätilön tapaista tänäpäivänä olekaan.

Antti ja Aino sopiii tosi hienosti yhteen. Meillä on kokonainen elämä edessä ja kohta 100 km takana. Vielä tällä erää Antti saa seisoa uljaana tuolla ulkona, ihan sateessakin, mutta eiköhän me jossain vaiheessa kyhätä Antille ja sen kavereille joku parkki tonne noin tontin kulmalle.

Ja ihan tiedoksi, että mun mielestä tässä nyt ei loukattu ketään, mutta jos loukkasin tätä edellä mainittua Antti Holmaa niin meillä on avoimet ovet ja voidaan sopia tää juttu ihan keskustellen ja halien.


- Aino

Limalötkö kuin suoraan Asterixista.

Tässä iltana eräänä törmäsimme terassillamme melkoiseen tyyppiin. Oli jo aivan pimeää ja palailimme saunareissulta terassin poikki, kun poika luuli näkevänsä koiran kakkaa meidän pihalla. Ei ole koiraa enää joten jotain muuta sen olla täytyi.

Kännykkäkameroidemme valossa löllerö paljastui etanaksi ja varsin kookkaaksi semmoiseksi. Tämmöistä ei vielä ollut ennen tullut vastaan. Mietittiin, että onko tämä nyt se Espanjansiruetana eli tappajaetana, mutta ihan varmoja ei oltu. Muisteltiin, että se pahamaineinen "poika", kuten emeritusintendentti nilviäistutkija Ilmari Valovirta Luonnontieteellisestä museosta näitä lölleröitä leikillisesti kutsuu, olisi enemmän ihan vain kellakka kuin tuommoinen täplikäs.

Onneksi Googlen kuvahaku ei pettänyt tälläkään kertaa. Laitoin noin kokeeksi haun sanalla "jättietana" ja siinähän se oli ruudulla kuva meidänkin pihalla vierailleesta tyypistä.

Pantterietana eli Limax Maximus. 

Latinankielinen nimi aiheutti pieniä tirskahduksia, ihan kuin Asterixista tai joku nilviäistutkijain sisäpiirivitsi :) 

Tuttavallisemmin Espoon Pantteriksi ristimämme tyyppi ajautui roskapönttöön, mutta kävin pelastamassa sen lajitunnistuksen jälkeen ja vapautin takaisin luontoon. Sorry kamu :/ Nämä kaverit syövät lahonneita kasveja ja luultavasti myös muita haitallisempia etanoita ja ovat kaiken lisäksi harvinaisia.

Siitä Espanjansiruetanasta sitten ja vähän muistakin vieraslajeista. Pyrin osallistumaan yhteisiin talkoisiin vieraslajien hävittämiseksi Suomen luonnosta. Tietoa asiasta löytyy vieraslajiportaalin kautta. Meidän uuden talon puutarhasta kyytiä tulevat saamaan ainakin lupiini, ruttojuuri ja japanintatar. Kaikki edellä mainitut on luokiteltu haitallisiksi vieraslajeiksi.

- Aino

Thulea ja muuta vermettä pyöräilyyn

Pyöräilyaiheessa pörrätään edelleen.

Ajattelin esitellä mun vermeitä. Ei ole kyllä mitään kovin kummoisia vermeitä, mutta onpahan muutama kikkakolmonen jotka olen tässä ainakin itselleni hyväksi havainnut varustautuessani pyöräilyyn säässä kuin säässä.

Myönnän, että minulla on vielä puutteita tässä asiassa, mutta moni tärkeä juttu on jo hoidettu kuntoon turvallisen pyöräilyn tähden. On lamppu, heijastimet, kypärä ja toimivat jarrut. 

Näiden lisäksi löytyy reppu johon pakkaan lähinnä evääni ja vaihtoalusvaatteet. Työvaatteet minulla on talon puolesta ja pyöräilyvermeet laitan kuivumaan pukutilaan. Ei ne kyllä läheskään aina ole kuivat kun poljen takaisin. 

Käyn suihkussa ennen töitä ja vaihdan työvaatteet sekä kuivat alusvaatteet. Työkengät on luonnollisesti aina työpaikalla. Melko vähällä pärjää vaatteiden osalta. 

Ajaessa käytän hanskoja sillä kädet ovat toiseksi tärkein työkaluni ja pyrin suojelemaan niitä. Hanskani ovat ihan ne mun Casallin salihanskat, (olen tuonne listaani kirjannut virheellisesti, että Reebok..)joihin olen hieman pettynyt noin salikäytössä. Saan niiden kanssa kiipeilytelineessä apinoidessani inhat rakot ja kovettumat aikaiseksi.

Yksikään vaatteeni ei ole nimenomaan pyöräilyyn kehitetty. Käytän mm hiihtopukua hiihdon lisäksi juostessa ja pyöräillessä ja ihan muuten vain ulkoillessa. Ajattelin testata talvella muutoinkin hiihto- ja juoksukamppeittani työmatkakäytössä. Varmaan joitain juttuja tulee eteen, että pitää talvea vasten varautua. 

Paksummat vaatteet eivät ehkä kuivukaan työpäivän aikana ja talvipakkasilla startti kylmillä kosteilla vaatteilla voi aiheuttaa tarpeetonta kitkaa minun ja pyöräilyn väliin. Aika näyttää.

 

Kosteudesta päästäänkin keksimääni ratkaisuun mukana kulkevan tekniikan ja papereiden suhteen. 

Hankin joskus aikoinani kannettavani suojaksi Thule Cauntlet Macbook Pro Sleeven, joka on ainakin roiskeen kestävä. 

Samainen kannettavalle tehty kuori suojaa nyt kännykkääni, laturiani, korttejani ja papereitani. Sinne mahtuu tarvittaessa ne alusvaatteetkin.

Tämä systeemi on toiminut jopa hillittömässä rankkasateessa.

Kuori oli harmittavan vähällä käytöllä saateltuani opintoni melkolailla loppuun, mutta nyt sille on taas lähes päivittäistä käyttöä.

 

Tykkäsin kuoren muotoilusta ja fiiliksestä. Sanoisin, että se on melko pähee :)

Se on nyt toiminut moiteettomasti kohta kolme vuotta ja näyttää ihan kuin uudelta. 

Hankintaa tehdessä kriteereitäni oli, että kotelon tarttee olla veden ja katseen kestävä siten, että voisin kulkea pelkän casen kanssa. 

Kyllä tämän kanssa on kehdannut.

Puhelinta varten otan toisinaan mukaan juoksussa käyttämäni käsivarsikotelon, että saan musiikit mukaan.

Jos vaatteessani on tasku niin käytän kyllä mieluummin sitä ja pujottelen kuulokkeiden piuhan paidan alta. 

Käsikotelossa piuha jää vähän hassusti roikkumaan eikä tahdo pysyä repun hihnan alle viritettynäkään poissa läpsimästä kylkeäni.

Toistaiseksi isoin murheenkryynini on ollut pyörän lukko.

Mummomankelissani on kiinteä lukko ja se kyllä riittää työpaikkani pyöräparkissa, mutta olen laittanut lisävahvistuksia vilkkaammilla paikoilla ja siihen tarkoitukseen olen joutunut raijaamaan melkoista punnusta.

Kettinki on ehkä varma, mutta se on tylsä lähes tyhjässä repussa pyöriessään. Pyörän rungon ympärille kiedottuna paino ei haittaa, mutta se kilisee ja kolisee ärsyttävästi eikä tee kyllä rungolle yhtään hyvää. 

Joku pussukka olisi ratkaisu, mutta laitoin semmoisen kulahtaneen pussukan karsiessani menemään, kun en tiennyt, että mikä se on...

Pitkästä ketjusta on ollut se hyöty, että kun liikumme isommalla porukalla pyöräillen, saamme monta pyörää lukittua yhteen jollei ole telinettä tai tolppaa tarjolla.

Varustelu on kivaa. Se ei tarkoita, että tarvitsisi lähteä kauppaan ostamaan jotain spesifiä härpäkettä vaan ensin kannattaa antaa katseen kiertää kotona ja aivorattaiden hieman runksia probleeman edessä. Luultavasti kaikki tarvittava on jo käden ulottuvilla. 

Toinen ihan paras kikka on avata suu! Puhu ongelmasta, jaa kokemuksia ja kysy. Joku lähelläsi on saattanut painia ihan saman jutun äärellä tai työkaverilla voipkin olla joutilas pyörän lamppusarja kaappinsa perukoilla odottamassa uutta onnellista omistajaa.

Kiitos omalle kamulleni, toivottavasti jalkasi nauttivat vaihtarista <3

- Aino

Uusi mahdollisuus

Helsinki City Marathon vastasi lähettämääni roskapalautteeseen välittömästi. Vähän jopa hävettää, että tuli aiemmin niin kimpaannuttua sekä juoksijoihin, että pyörään.  Niinhän se meni lopulta pyöränkin kanssa, että uusintakierros oli aivan toista kuin ensimmäinen väsyneenä, nälkäisenä ja pimeässä poljettu ensimatka. Pyörä kastetaan ihan pian. Se jää perheeseen.

Ensinnäkin siitä maratoonarien ajattelemattomuudesta... 

 

Minulle vastattiin suitsait sukkelaan Suomen Urheiluliitosta, että marmattamani epäkohta on tiedossa ja kovasti pahoiteltiin yli kolmen tuhannen juoksijan puolesta, että aina ne geelipussit ym eivät löydä tietään matkan varrelle järjestettyihin roskapusseihin. Siivouspartiot kulkevat juoksureittiä usean päivän ajan juoksujen jälkeen ja roskat siivotaan kyllä. Sain myös kuulla (siis lukea), että moni kaupunkilainenkin on osallistunut vapaaehtoisesti siivoustalkoisiin! Mahtavaa aktiivisuutta ja maailmanparannushenkeä! 

Minulta jopa kysyttiin, missä pyöräilyreittini kulkee, että sinne saadaan väkeä tarkistamaan, että varmasti on puhdasta. Siis niin ihanaa, että meinaa itku tulla. Voin ihan hyvin fillaroida uudella mintunvihreällä elosalamallani mukaan siivoustalkoisiin.

Siitä pyörästä puheen ollen..

 

Siis tässähän nyt kävi niin, että käytiin kuitenkin vähän uudelleen kokeilemassa ihan tämän vajakkiperheen kesken (siis se osa meistä, kun ne kahta kotia reissaavat eivät ole täällä), että mikä siinä nyt niin muka mättää. Mies ylipuhui minut irtokarkkiostoksilla houkutellen uudelleen pyörän selkään.  Niin ne vain unohtui ne kitinät.

Siinä sitten selvisi yhdessä pähkäillessä, että satula oli 11cm liian matalalla, eikä vaihteistoa kuulu rääkätä vaihtamalla montaa vaihdetta kerralla, pitäen väliä polkemisessa, vaan silleen napsutellen yks kerrallaan samalla polkien. Niitä kaikkia namikoita ei myöskään painella hätäpäissään yhtä aikaa vaan käytännössä käytetään vain oikean käden puoleisia. 

"Melko idiootti" tuli tässä näin äkkiseltään mieleen. "Suorastaan toope" heti perään. 

Nämä olivat niitä juttuja mitä Tiiran Kimmo minulle Ison Omenan Intersportissa taisi kertoa. Onneksi mieheni oli mukana ja tallensi kaiken muistiinsa. Minun keskittymiskykyni ja energiat meni venkoillessa ja pullikoidessa uuden edessä. Olen hävettävän nahkea kaupoilla, mutta eipä se Kimmoa haitannut. Sieltä sitä tuli konkarilta semmoista faktaa tiskiin, että unohtui venkoilut ja pyörä lähti valmiiksi tuunattuna mukaan. 

Seuraa muutama pikku vinkki, jotka kannattaa ottaa huomioon uuden pyörän hankinnassa, ainakin jos sillä on tarkoitus oikeasti ajaakin. 

1. Hanki merkkipyörä. Sillä on kunnon takuu ja varaosia vielä takuuajan umpeuduttuakin.

2. Hommaa vinkit asiantuntijalta, asiantuntevasta liikkeestä, että saat oikeasti tarpeisiisi sopivan pyörän ja osaat käyttääkin sitä.

3. Urheiluun erikoistunut, palveleva liike palvelee myös ostoksen jälkeenkin. Saan viedä pyörääni Intersportiin säädettäväksi ja voin olla yhteydessä, jos tarvitsen jeesiä pyöräni kanssa. Siellä ratkotaan ongelmia yhdessä.

Minua on kiristänyt sekin, että ei ole päässyt salille, mutta nyt vihdoinkin se sali löytyi. Ihan hihat ja lahkeet palaen odotan, että pääsen taas hikitreenin kimppuun kasvattelemaan selkäkarvoja ;P On kuulemma täysin hajuton kuntosali. Se on kyllä melko paljon luvattu. Saatteleekohan ne minut kohteliaasti kohti ulko-ovea pienen puntin jälkeen, sillä minä kyllä haisen, kun treenaan? Ehkä meille haiseville on oma skunkkiaitaus takapihalla? Tämä on niin mielenkiintoista, että menen paikalle.

- Aino

Tänään matkalla vuodatus

Enpä tiedä miten vuodatukseni aloittaisin. Kyllä minä niin mieleni pahoitin.

Kaikki sai alkunsa, kun mies raahasi minut vihdoista viimein pyöräkauppaan. Suunnistimme Isoon Omenaan Intersportiin. Sieltä matkaan lähti viimeisen päälle opastuksen ja virityksen jälkeen Cresentin joku miljoona vaihteinen mintunvihreä elosalama. Tekniset tiedot ihan justiinsa hallussa..

Odotin työvuoron päättymistä ja fillarin selkään pääsyä into pinkeällä. Hypättyäni pyörän satulaan fiilikset lässähtivät. Tuntui kuin olisi lastenpyörällä ajellut. Jalkajarrujen puuttumattomuus, vaikka muuten ihan sikahienot jarrut tästä pelistä löytyykin, oli shokki. Enhän mää osaa!

Matkan tusersin suurin piirtein itkua, kun olin mennyt ostamaan kalliin pyörän, joka on ihan kamala ajaa. Miten tässä näin kävi?

Vannoin, että sillä romulla en aja enää metriäkään. Mikä pettymys. Niskat ja pää ei ole vielä koskaan tulleet noin kipeäksi pyöräilystä. Jaloissa ei tuntunut, en ollut kovin hengästynytkään. Ei tarvinnut edes mennä suihkuun. Tosin matkassa kesti 15min kauemmin, kuin normaalisti. Aika meni tapellessa niiden simpuran vaihteiden kanssa.

Reippaan viiden tunnin yöunien jälkeen kävin aamulla vanhan pyöräni vajan nurkalta. Ketjut oli näemmä taas tippuneet. Viritin ketjut takaisin paikoilleen ja polkaisin menemään kohti aamuvuoroa.

Miten erilainen vanha mummomallinen munamankelini onkaan. Tämä on mysteeri mihin haluan paneutua. Uuden Cresentin selässä katse suuntautuu alaspäin eikä ympäröivään maailmaan. Miljoonien vaihteiden omituinen ronksahtelu kuulosti siltä kuin pyörä hajoaisi alleni joka käänteessä.

Aamulla vanhalla mummopyörällä fillaroidessani tunnelma oli hyvin erilainen. Näin lähes mustan, nuoren oravan. Oletan, että se oli nuori, kun se oli niin pieni ja kiiltäväturkkinen. Näin nuoren harakan, joka oli hyvin pomppuisa tapaus ja jänis saatteli minua hetken matkaa. Kettukin juoksi tien poikki valkoinen hännänpää ojollaan. Varpuset pelästyivät puuskutustani ja pyrähtivät parkkeeroidun auton alta lentoon etsien seuraavaa autonalusta.

Tunnelma muuttuu

Osan matkasta kokeilin ajella enemmän uuden pyöräni mukaisessa ajoasennossa selkä pitkällä eteenpäin nojaten katse kadussa. Käsittämätöntä mitä näin, kun katseeni suuntautui alaviistoon maisemasytkyttelyn sijaan. Monen kilometrin matkalla muovisilppua!

Ihmettelin ensin, että mikä hiton villitys tämä nyt on. Sitten tajusin, että seassa oli kertakäyttökuppia ja muovisilpun lisäksi pakkauksia joissa luki, että Maxim ja Dextral ja sen sellaista. Saatanan maratoonarit tai hölkyttelijät on pilannu mun merenrantareitin! Maailman meriin syydetään jo muutenkin muovia yli 500 tonnia joka tunti.

Eihän tuolleen voi tehdä. Vaikka olisi kuinka kiire siinä juostessa niin ei sitä pitäis muovia tai mitään muutakaan roskaa viskoa sinne luontoon. Parantaako se muka jotenkin sitä suoritusaikaa, kun sen roskan oikein tehokkaana nakkaa menemään?

Muutama sata juoksijaa näemmä roskaa ihan possuna. (tais olla Helsinki City Marathonilla enemmänkin kuin sata). Järjestäjien hanskassa pitäisi olla näiden juttujen huomiointi. Onko tämä nyt mitään hyvää mainosta tapahtuman pääsponssillekaan? Voin sanoa, että hieman hävetti, kun aasialaisturistit ihmettelivät niitä roskia odottaessaan bussia.

Keräsin osan roskista ja raijasin roskiin. Siinä hommassa vierähtäisi kyllä jokunen tovi vaan ei hätää siellä ne lojuu vielä vuosikymmentenkin jälkeen. Voi, että syletti. Vihainen naama tähän. Näkisittepä miten irvistelin polkiessani. Onneksi tuli se kettu ja "hitto mitä paskaa" vaihtui "voi, että miten ihana" huokauksiin.

Tämän kaiken minä näin pyöräni selästä. Aurinko sarasti siellä meren yllä. Kaunis aamu, enteili sadetta, mutta ei kerennyt viskoa vettä niskaani ennen kuin ehdin perille. Mummopyörän jäljiltä pakarat hieman kipuilivat ja otsasuonet pullistelivat hikikarpaloiden seassa. Nyt on asiafiilis!

Liikunta on mahtavaa, siitä tulee hyvä fiilis ja parasta se on täällä meillä Suomessa, puhtaassa raikkaassa luonnossa. Kehostaan hyvin huolta pitävien luulisi ymmärtävän miten onnekkaassa asemassa me ollaan. 

Pidetääs asiantila semmoisena jatkossakin!



- Aino

MitäTänäänSyötäisiin: kasvista ja preppausta

Eilen ennen töihin lähtöä kävin edellisenä päivänä kaupasta hankittujen kasvisten ja hedelmien kimppuun. Mukana myös juures. 

Heiluin veitseni kanssa tehokkaana keittiössä ja sain aikaiseksi pohjia. Pohjia seuraaville ruokailuille.

Räpsin kasan kuvia kaikkien iloksi ilmentämään tätä aamuista meininkiä.

Tästä pohjien väsäämisestä käytetään nimeä preppaus. En tosin tiedä, että mitä se ihan tarkalleen ottaen sisältää, että mikä on preppausta mihinkin pisteeseen asti ja silleen, mutta meillä prepataan, että olisi helppoa tehdä seuraavia aterioita pikaisesti.

Käytämme siis usein itse valmisteltuja valmisruokia :) ja turhan usein vielä edelleenkin tehtaassa valmisteltuja valmistuotteita, mutta tämä on työn alla. Kokonainen elämä on vielä työn alla.

Kesän aikana ruuanlaittorutiinit ovat menneet melkolailla hepskukkuravia jonnekin omiin ojiinsa ja nyt, kun kaikki ovat taas yhden katon alla ja asemoitumassa aloilleen pitäisi niiden rutiinien löytää tiensä takaisin uuteenkin keittiöön.

Haastavaa on löytää irtokasviksia eli muovittomia kasviksia ja vihanneksia lähikaupoista. Teemme työtä myös paperipussien saamiseksi kauppoihin. 

Käsittämätöntä miten pääkaupunkiseudun isoimmissa liikkeissä ei ole edes paperipusseja! Irtotavaraakin saa koko ajan kysellä, että ottaisivat enemmän valikoimiinsa.

Palvelutiskejä täällä on kyllä useammassa kaupassa kuin Pirkanmaalla, mistä siis tänne rantauduttiin. Se johtuu siitä, että täällä on liikevaihdoltaan isompia kauppoja ja niissä palvelutistki on kannattavuudeltaan mahdollinen.

Palvelutiski työllistää ja samalla vähentää muovijätteen määrää ja tuo kauppaankin mahdollisuuden harjoittaa turhanpäiväistä jutustelua eli small talkkia ;)

Nyt on kotimaista tomaattia ja kesäkurpitsaa tarjolla. Niistä valmistuu semmoinen höystö tai saidari eli jokin oheistuote kaiken muun rinnalle. 

Meillä on kummallinen keittiöslangi, mutta niin on kokkikin melko omalaatuinen.

Tämä oheishöystö menee semmoisenaankin tai leivän päällä tai pitsan täytteenä tai munakkaassa tai kalan tai lihan tai halloumin kanssa. 

Tämmöistä kannattaa olla kaapissa ja jos se unohtuu sinne niin siitä saa todella maistuvan pohjan mille tahansa kastikkeelle. Korvaa vaikkapa tomaattimurskan ja paseeratun tomaatin, tomaattipyreen ja kasvisliemikuutiot.

Muutossa raijjasin basilikapuskani mukana. Pitäähän sitä joka tytöllä kunnon puska olla!

Cyder viinietikkaa löytyi luomulaatuisena Punnitse & Säästästä. Tykkääköhän banaanikärpänäiset mennä enemmän luomuetikkaan kuin luomuttomaan?

Mausteina basilikan ja etikan lisäksi oliiviöljy, ruususuola, timjami, valkosipuli sekä mustapippuri.

Perunat lyöttäytyivät yhteen valkosipulin ja timjamin kanssa ja löysivät tiensä uuniin. Tämmöinen uunivuoallinen perunoita korvaa pakasteranskikset ja valmismuusit ym. perunasta tehtävät semivalmisteet.

Nämä säilyy pitkään ja on todella hyviä, kelpaavat kaikille, täyttävät eivätkä ole hinnalla pilattu.

Niille joille perunan tärkkelys aiheuttaa ongelmia tai siitä saatavaa energiaa ei pääse kuluttamaan missään, voi laittaa muutaman salaatinlehden lautaselle ristiin.

Minä toivotan perunan taas tervetulleeksi ruokavaliooni työmatkapyöräilyn myötä. Nykyään on ollut aina nälkä ja paino on lähtenyt putoamaan.  Ei ihme, että on ollut veto pois.

Irtoluomuvalkosipulia ei ollut. Oli vain kiinalaista valkosipulia ja luomuvalkosipulikin oli kiinalaista. 

Täytyy myöntää, että kiinalainen luomu ei välttämättä herätä isoa luottamusta. Pyrin välttämään.

Luomuvalkosipuli tuli muovissa. Se olikin tämän preppailun ainoa muovi kotimaisen lähikurkun muovikondomin kanssa. 

Aion vielä naulata jonkun kiinni penkkiin tästä asiasta ja tivata, että miksi kaikki kurkut on pakattava yksittäin muoviin? 

Meillä kukkakaali ja kurkku syödään semmoisenaan raakapalana. Aina minun kokkailut eivät kelpaa ja kasvishässäkät näyttävät epäilyttäviltä lasten ja miehen silmiin. Tästä syystä kippokurkku ja -kaali ym. pitävät huolen lastenkin kasvisten saannista.

Tämmöisiä puuhasin ja samalla vedin napani täyteen melonia, kurkkua ja kukkakaalia. Sitten hyppäsin pyörän selkään ja fillaroin iltavuoroon. 

Töissä söin puuroa ja yöllä kiukuttelin minua ja pyörääni hakemaan tulleelle miehelleni koska minulla oli niin nälkä ja pieretti kaikesta kukkakaalista.

- Aino

Siedätyshoito tuotti tuloksia

Eilen oli Ison Omenan avajaiset Espoossa. Sinne piti avautua metro, mutta sillä vielä kestää. Avajaiset pidettiin kuitenkin :) 

Eksyin sinne poikasien perässä. Menivät tubettajia katsomaan. Ahdisti lähteä, siellähän voisi olla vaikka ihan hirveästi väkeä :D

Olihan siellä. Melko kamala ryysis. Jonot kaikkialle, vaikkapa eipä minulla mitään jonotettavaa ollut. Kävin pyörähtämässä vasta avatussa Ruohonjuuressa ja totesin, että ei minulla ole mitään ostettavaa. 

Wc- harjan olisin voinut ostaa, jos olisi puinen tullut vastaan, mutta ei ollut semmoista. Ei ollut Punnitse & Säästä- liikkeessäkään. Muita luomuekohippiaate- kauppoja ei tullut vastaan. Ehkä siellä on muitakin.

Punnitse&Säästässä oli ylipäänsä hiljaisempaa ja seesteisempää joten tietysti jäin suustani kiinni.

Me saatiin maistella Goodion kookosmaitojäätelöä. Sovittiin myyjän kanssa, että on ihan ok, jos tulen omine pusseineni ja purnukoineni ostoksille liikkeeseen. Jäätelöäkin voin ostaa omaan rasiaan. Mukava vastaanotto ja hyvä palvelu.

Goodiosta suklaavalmistajana sekä Goodion irtojäätelön inspiroivasta tarinasta löytyy paljon lisää.  Kurkata kannattaa, aiheesta jos toisesta, myös  Safkatutkan sivuja. Omaan makuuni suljahti kivasti mokka ja pojat tykkäsivät suklaasta.

Ostin punaisia linssejä ja Palmuston papupastaa. Ihan lemppari. Nyt lähtee kokeiluun chilin makuinen, kun viimeksi oli ihan sitä naturellia.

Palmuston pussista oli iloa muutossakin.

Käytiin kirjastossa ihmettelemässä. Ollaan varmaan melko tylsiä tapauksia. 

Kirjastosta lähti uuden kirjastokortin myötä matkaan myös luettavaa.

Moikattiin Myyrää!

Syötiin isoimman kossin kanssa Hanko Sushissa ja pienin kossikka kävi Hesessä, kun ei sushi nyt oikein uppoa. Sekin oli hirmuisen mukavaa ja leppoisaa.

Puikoilla syöminen alkaa olla esikoisellakin melko näpsäkästi hallussa.

Pyöräiltiin takaisin.

Lopultakaan minua ei ahdistanut yhtään. Se oli kyllä yllättävää, mutta taisinpa päästä jyvälle siitäkin, että miksi soljuin virran mukana zen munkkimaisella tyyneydellä. 

Minulla ei tarvinnut yhtään mitään. Siitä se rauha syntyi. Ei siitä, että sietäisin ihmismassoja jotenkin normaalia paremmin. En usko, että koskaan tulen nauttimaan ihmisvilinästä ja pölinästä. 

Minun ei vaan tarvinnut yhtään mitään.


Ei ollut puutetta mistään, ei tarvinnut löytää mitään, ei ollut muulla juurikaan väliä kuin, että on mahdollisimman mukava olla. 

On ollut aikoja jolloin minusta on tuntunut ostoskeskuksissa ja ostoksilla yleensäkin, että aika menee hukkaan jollei jotain löydy. Nykyään on mukavaa palata kotiin tyhjin käsin. 

Vaikka eihän sieltä tyhjin käsin kotiuduttu, vatsakin oli täynnä.

- Aino