torstai 5. toukokuuta 2016

Äitiys on ajoittain ihan paskaa.

Edes Holman V-laulu ei jaksa hymyilyttää tällaisina päivinä.

Silloin, kun on vaikeeta niin on ihan hiton vaikeeta. Ei riitä pienoiset ahdistumiset tyhjistä lastenhuoneista. 

Pitää pillittää viikatessa lasten vaatteita ja halaillessa räkä poskella ipanoiden pehmoleluja. Onneksi ne ei tiedä ja ovat sen varmaan ansainneetkin, kun eivät vastaa puhelimeen, tekstareihin, ei edes WhatsAppissa ja yks ilmoittaa, ettei haluakaan tulla tänään.

Eikö sitä ole ihmisellä minkäänlaista itsesuojeluvaistoa? Tämmöiseen pitää ihtensä ajaa vain sen takia, että haluaa suvun jatkeita ja vielä pitää niistä parhaan kykynsä mukaan tiukasti huolta.




Lopulta sain kuin sainkin itseni salille. Jotain ihan käsittämätöntä ja kertoo siitä, että muutoksia on tapahtunut. Vuosi sitten olisin luultavasti vain maannut viikon, ehkä  kuukauden, maannut hautaan asti..

Siellä mää hölkkäsin alkulämmittelyitä juoksumatolla ja aattelin, että toiset tulee treenaamaan näyttääkseen joltain, minä hölkin tässä pitääkseni itteni hengissä, kun sattuu niin, et kohta sydän varmaan vaan lakkaa lyömästä.

Sydän voi särkyä oikeasti. Onneksi siitä toipuu, onneksi on kai vahva sydän minullakin. On se ainakin tähän asti kestänyt kaikki oikeusprosessit ja muut mitä ero toi mukanaan ja kesti se ennen eroakin, vuositolkulla.

Joskus kaikesta tärkeintä on vain hokea itelleen jotain idioottimaista kuten "nyt vaan hengität, kyllä se kipu helpottaa" tai oikein pahana päivänä "nyt vaan hengität, kipu kertoo, että oot vielä hengissä".

Kaiken tapahtuneen keskellä Chisun Kolmaspyörä sai aivan uusia merkityksiä.


- Aino

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi sallittua, toivottua jopa! <3