sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

MitäTuliVäsättyä sarjassa tänään kärpäsansa.


Meillä pörräilee Drosophila melanogaster eli banaanikärpänen, joka on vaihtolämpöinen ja siksi sen elinkierron pituus vaihtelee lämpötilan mukaan. Kärpästen kehitys hidastuu, jos niitä on paljon samassa paikassa. No hyvä, mutta liika on liikaa enkä jää odottamaan mitään kulminaatiopistettä näiden riesalaisten suhteen. 

Wikipedian ihmeellisestä maailmasta lueskelin, että banaanikärpästen kehitys munasta aikuiseksi vie 7 päivää, mutta yli 28 asteen lämmössä kehitys hidastuu korkean lämpötilan aiheuttaman fysiologisen stressin vuoksi. Ihanteellisissa olosuhteissa eli noin 25 asteessa kehitys vie 8,5 päivää. Meillä ollaan melko lähellä ihanteellisia oloja juurikin nyt.

Jos kärpäsnaaras laskee jotakuinkin 400 munaa, jotka kuoriutuvat 12-15 tunnin kuluttua toukiksi ja siitä sitten menee se 8 päivää aikuiseksi ja parittelukypsäksi vielä 8-12 tuntia niin melkoista haipakkaa pitää. Aikuinen banaanikärpänen elää noin 30 päivää. Elikkäs siitä laskettuna, jos kaikki 400 munaa oletettavasti kehittyisivät parittelukypsiksi aikuisiksi ja näiden jälkeläiset taas edelleen lisääntyisivät samaa tahtia, tulisi yhden kärpänäissukupolven aikana eli siis siinä 30 päivässä semmoiset 64 160 000 kärpästä.

Siitä kuuden päivän päästä 2 566 400 000 000 kärpästä. No tämähän ei tietenkään voi pitää paikkaansa sillä kaikki eivät voi olla naaraita, mutta vaikka puolet olisivatkin koiraita niin liikaa olisi silti. Tämän on loputtava. Ympäristömme kantokyky ylittyy jo noin 20 yksilön kohdalla.


Siksipä ansan virittelyyn. Tämä vaihe ei kauaa kestä. Tarvitaan
  • lasipurkki tai lasi
  • vettä
  • loraus omenaviinietikkaa tai balsamicoa tai jotain mikä muistuttaa käytettyä hedelmää
  • jokunen tippa saippuaa, tiskiainetta tai jotain pesuainetta mikä rikkoo veden pintajännityksen
Sinne vaan purkkiin kaikkea ja sopiville paikoille vaanimaan täysin asiasta tietämätöntä, uintihaluista kärpäsyksilöä. Roskakaappi ja tiskipöytä on hitsin hyvä paikka.


Julmaa eikö totta? No, elämä on.

Julmaa oli myös se taisto mikä käytiin aikoinaan muovisen kärpäsansan kanssa. Siis tähän hommaan on sellainen ihan ostettavakin kannellinen versio minne sitten pitää laittaa noita samoja aineksia. Sillä muovisella härpäkkeellä ei ole mitään muuta käyttöä. Esteettisyyskin kaukana. Mies halusi ehdottomasti pitää siitä kiinni perusteluinaan, että ne kärpäset menee sinne nesteeseen semmoista suppiloa pitkin eikä siksi pääse pois. Todistusaineiston myötä olen saanut vakuutettua mieheni, että tämä itse väsätty plastic free- versio toimii aivan yhtä hyvin (ellei jopa paremmin). Muovinen jouti vihdoin keräykseen!

Miten älytön juttu. Edelleen hieman hymyilyttää.. :D


- Aino

1 kommentti:

  1. Pakko kommentoida näin jälkikäteen, että tuommoinen hyönteisansa on näemmä valittu vuonna 2014 vuoden turhakkeeksi :) Nääh, siinäs näit ukko kulta ;P

    Äänestys taas käynnissä!
    http://www.suomenluonto.fi/kilpailut/vuoden-turhake/

    VastaaPoista

Kommentointi sallittua, toivottua jopa! <3