torstai 15. maaliskuuta 2018

Vuosi ostamatta mitään. Kokonainen Rahamania vlogipodin haastateltavana


Jokin aika sitten piipahdin Nina Nordlundin ja Tellu Uotilan Rahamania kanavalla haastattelussa. Kerroin vuoden ostolakostani ja ajatuksistani liittyen kuluttamiseen. Ostolakkoilu ei ollut alkuun ihan helppoa, mutta lopulta siihen jäi koukkuun. Nykyäänkään en oikein saa ostetuksi mitään Vaan eipä se kummemmin haittaa. Velattomuus on sen verran mukava juttu, että se pitää kiinni valitsemallani tiellä.










Mainittakoon vielä, että vuoden osto- tai oikeastaan hankintalakkoni koski henkilökohtaisia tavaroita. Palveluita käytin jonkin verran. Tarkoitus oli tulla toimeen sillä mitä minulla jo oli.


- Aino

2 kommenttia:

  1. Moi! Koitin katsoa videon, mutta jostain syystä ääntä ei kuulu. Kun äänet on täysillä, niin kuuluu vähän muminaa. Kokeilin paria muuta videota, joka oli suositelluissa (myös Rahamanian toista videota), joista kuitenkin kuului äänet tosi hyvin samoilla asetuksilla. Kuuluukohan mahdollisesti muilla normaalisti äänet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta. Linkki toimi omalla koneellani moitteettomasti. Kokeilin korjata sitä kuitenkin. Ilmoittakaa toki, jos ääniongelmat jatkuvat.

      Poista

Kommentointi sallittua, toivottua jopa! <3