Aamulenkistä kiitollisena

Sarasvuolla oli taas kerran älyttömän mielenkiintoinen #aamulenkki. Jarin tepastelu ja pölinä on ollut parasta mitä olen maanantai, keskiviikko ja perjantaiaamujen rutiineihini lisännyt. Myönnetään, että olen jotakuinkin mukavasti aamulenkillä vuoteessani, kun lapset vielä nukkuvat ja saatan kuunnella parhaita kohtia uudelleen toimittaessani koulukyydin tointa. 

Liikunta toki tekisi hyvää, mutta nyt mennään näin ja tosipuheessa mä oon niin kummallisen juurtunut omiin tapoihini, että en pystyisi kuuntelemaan näitä aamulenkkejä kävellessä. Minun pitäisi päästä tekemään muistiinpanoja.  En tee muistiinpanoja kaikkien pölinöistä, aamulenkeistä teen. Se ei ole mikään pikkuinen juttu se.

Tämän aamuinen pyrähdys raikkaassa pakkassäässä käsitteli valtaa ja sitä miten saamme valtaa. Sarasvuo siteerasi Dacher Keltnerin Power Paradox kirjan antia. Ennen päivän aamulenkkiä Sarasvuo muistaa aina sähköpostilla, jossa johdattelee päivän aiheeseen. Ennen valtapuheita Jari kirjoitti näin:

"Kaikenlaisen hyvinvoinnin kulmakivi on tunne hallinnasta. Joskus ihminen kokee, ettei hän kykene vaikuttamaan elämänsä kulkuun ja olosuhteisiin, vaan elämä tapahtuu tylysti hänelle. Ihmiselle on välttämätöntä kokemus siitä, että oman elämänsä piirissä valta on hänellä."

Keltnerin mukaan valta saadaan ja pidetään tässä ajassa, 2000 luvulla siis Empatian, Anteliaisuuden, Kiitollisuuden ja Yhdistävien Tarinoiden avulla. Tämä oli hirmuisen inspiroivaa ja resonoi syvästi ydinminäni kanssa, joka pyrkii väkivallattomuuteen ja on hiukkasen pulassa valta- käsitteen edessä, sillä väistämättömästi valta kytkeytyy aivoissani paljolti epäeettisyyteen ja kärsimykseen, juonitteluun, kaksinaamaisuuteen ja jonkun polkemiseen. Kyllä te tiedätte, siihen machiavellismiin.

Tuo edellä mainittu Keltnerin nelikko on jotenkin hirmuisen toiveikas ja vapauttava. Tähän vapautuneisuuteen päästään sen ajatuksen kautta, että minulla on melkoinen tarina kerrottavana, mutta sen sijaan, että pitäisin sitä edelleen, siis tarinaani, muista eristävänä ja yksinäisyyteen pakottavana, voisinkin kohdella omaa tarinaani eli kaikkea kokemaani, maailmaan, yhteiskuntaan ja ihmisiin yhdistävänä tekijänä. En varmasti ole ainoa, jolla on ollut vaikeuksia ja ikäviä elämänkokemuksia. Ihmisen pyrkimys sekä tarve yhteyteen on elämämme perusta. Me olemme yhtä ja yhteydessä toisiimme, siksi kokiessamme erillisyyttä, voimme huonosti. Perustarpeemme jää tyydyttymättä ja siitä seuraa aina kärsimystä.

Antamalla kokemalleni eli tarinalleni uuden merkityksen saan vallan suhteessa omaan tarinaani ja sehän laukaisee traumat, häivyttää häpeän ja voimaannuttaa. Tarina eli menneisyys ei enää olekaan mörkö, joka pitää meitä erossa toisistamme. Tämän ajatuksen kautta voimme tuntea empatiaa itseämme kohtaan ja olla kiitollisia omasta tarinastamme, oli se sitten mitä tahansa, sillä se yhdistää meidät toisiimme. Antieliasuutta voimme harjoittaa kertomalla tarinaamme ja pyrkimällä siihen, että muutkin voimaantuisivat ja palauttasivat valtansa suhteessa omiin tarinoihinsa saman ymmärryksen kautta.

Luulen myös, tai tunnen vahvasti, että tämä vallan nelikko; Empatia, Anteliaisuus, Kiitollisuus ja Yhdistävät Tarinat, ovat avain vanhemman valtaan suhteessa lapseen. Antamalla nelikon mukaista huomiota vanhempi muuttaa väistämättömästikin lapsi-vanhempi suhteen kulttuuria. Tärkeimpänä kaikista, valta suhteessa lapseemme perustuu terveeseen vallankäyttöön ja yhteistoimintaan haitallisen autoritaarisuuden ja käskyttämisen sijaan. Voimme vanhempina olla tässä yhtälössä myös tyytyväisempiä itseemme ja tuntea toimivamme oikein.

Löysin Keltnerin kirjan Helmetistä ja pistin varaukseen. You Tubesta löytyi lisää mielenkiintoista katseltavaa ja Sarasvuon Aamulenkkiä suosittelen todella lämpimästi. On huisia herätä tämmöisiin pohdintoihin jo heti aamusta.

- Aino