lauantai 24. kesäkuuta 2017

Vuosi sitten tehtiin muuttoa ja jännitettiin uuden työn aloitusta


Vuoden aikana on tapahtunut uskomattoman paljon asioita. Pää menee lähes pyörälle, kun sitä kaikkea miettii. Viime päivien hiljentyminen yhdessäoloon ja ihan vain löhöily kotona lasten kanssa pelaillen, on tullut tarpeeseen. Kävinpä torkkumassa metsässäkin, auringossa lämmenneen kallion päällä pötkötellen, kun reissukaverin leikin seuraaminen rentoutti mukavasti. 







Tasan vuosi sitten hyvästelin entisen työpaikkani ja työtoverini Pirkanmaalla kukkasten kera. Olin lähdössä Juhannusviikonlopun jälkeen töihin Helsinkiin Kätilöopistolle. Vuoden takainen juttu jäähyväisistä löytyy täältä. 

Entisen kodin kukkamaita ja perennoita on kyllä kieltämättä ikävä. Erityisesti pioneja. Tänä vuonna ei sellaisia täällä uudessa kodissa ole vielä luvassa. Nyt nautitaan sitten lupiineista, mitä niitä nyt vielä pihamaalla kasvaa. Toivonmukaan ovat ensi vuonna saatu jo hävitettyä vaikka hirmuisen kauniita ovatkin koristamassa kattauksia tai vanhaan sinkittyyn kastelukannuun aseteltuna.

Lupiineista saa näyttävän keskipisteen kattaukseen


Kankaiset liinat pääsivät kattaukseen

Niin kuin on hyvin erilainen kukkaloisto niin on erilainen meininkikin kuin viime kesänä. Aivan toisenlaiset haasteet. Vaan just nyt haasteena on mahduttaa vielä yksi ateria napaan :) Päätettiin Juhannuksen osalta keskittyä olennaiseen ja jätettiin menot ja humputukset toiseen kertaan. Esikoisella iski liian paha haketusstressi takapihan työmaallaan ja pienin taas on ollut kohta viikon kesäflunssassa. Mitäpä sitä turhia paineistamaan kaiken maailman menoilla, kun kotona on hyvä olla.


- Aino 


Lupiineja vanhaan kastelukannuun aseteltuna

1 kommentti:

  1. Hei!
    Miten tunnelmallinen postaus! Kyllä löhöily tekee aina hyvää, varsinkin kiireisten aikojen jälkeen. Joskus tuntuu, että on vaikeaa pysähtyä ja vain ottaa rennosti. Sitten kun sen malttaa tehdä, on olo kuitenkin entistä parempi.
    Ompa kauniita lupiiniasetelmia. Pitää ehdottomasti testata tuota kastelukannua maljakkona, niin yksinkertaista, mutta niin kaunista!

    VastaaPoista

Kommentointi sallittua, toivottua jopa! <3