Haaste 2017: Ensimmäinen retkahdus

On kulunut tammikuusta kesäkuuhun eli hitusen vajaa 6kk siitä, kun pistin itselleni haasteen pystyyn. Alun muutama kuukausi meni helposti ihan vain ihmetellessä, mutta sitten vaatteita alkoi hajoilla, tekstiilit menettää ominaisuuksiaan ja pinttyneitä likatahroja löytyä vähän sieltä sun täältä. Melko jouhevaa näistäkin huolimatta. Vaan nyt mieheni teki minulle yllätyksen. 

Kylpyhuoneen peilikaapissa odotti ripsiväri. Kertoi hankkineensa sen minulle äitienpäivälahjaksi, mutta toimitus tapahtui jälkikäteen. Se oli kyllä melkoinen tilanne. Niin ristiriitainen kuin voi olla.

Ensinnäkin olin aivan mielettömän iloinen, kun sain lahjan, sillä tämä kulutuksellinen deprivaatio alkaa hitusen tuntumaan ja kaikki uusi on kieltämättä ihan mielettömän ihanaa! Toisaalta olin hämmentynyt. Mietin, että mitä ihmettä teen? Pitääkö lahja laittaa jonnekin odottamaan ensi vuotta, miten kirjoitan tästä jutusta ja miten tähän suhtaudutaan? Oli kummallista olla samaan aikaan järkyttävän kiitollisen ihastunut lahjaan ja toisaalta pettyneen vihastunut, kun tämä mutkisti elämääni. Samalla huvitti koko ajatuksenjuoksu; kyse on hitto soikoon ripsiväristä! 😂

Vuoden alussa heivasin ripsivärin kokonaan pois, sillä silmäni alkoivat oireilla käytössäni olleesta tuotteesta. Ajattelin sen johtuvan siitä, että silmäni ovat menneet niin herkkään kuntoon, etten enää pysty käyttämään ripsiväriä ollenkaan. Ongelma taisi johtua siitä, ettei kyseinen merkki jostain syystä sopinut silmilleni. Tämä Lushin vegaaninen, ei eläinkokein testattu, kaikinpuolin hippi ja hipsteri, ripsiväri ei ole kutittanut, kirveltänyt tai sumentanut näköä.  Tosin aiempikin merkki oli hyvin eko.

Ripsivärillä on ihmeellisiä vaikutuksia 

Olen todella, todella ihastunut ripisiväriini ja kyllähän se käyttöön nyt jäi. Vaikka uskottelin itselleni, että en tarvitse sellaista enää koskaan, niin on se ihana. Se on totuus etten tarvitse, niin kuin oikeasti tarvitse tarvitse. Mikään ei muutu vaikka olisin ilman ripsiväriä, se on nyt kokeiltu, mutta en oikein osaa selittää sitä mitä ripsarilla saa aikaan tai mitä se saa minussa aikaan. Se vaan on huippujuttu.

Tulee heti jotenkin huolitellumpi ja skarpimpi olo, viehättävämpi, seksikkäämpi. Voisi vaikka sanoa, että näkyvämpi olo. Vai olisiko se näyttävämpi? Nämä on jo niin semmosia henkimaailman hommia ettei oikein sanoja löydy. Oli mitä oli, mutta sen sutiminen ripsiin on aamuisin mukavaa ja lopputulos on hyvinkin mieleeni. 

Se on hämmästyttävää miten tuommoisella voi olla merkitystä noin paljon. Mistäköhän se kumpuaa? Onko se jotain ehdollistettua, kultuurillista juttua, jossa naisen kuuluu olla tietyllä tapaa hemaisevan näköinen ja silmien korostua vai onko se joku itsetuntojuttu? Miksi mascara saa aikaan sen mitä saa? Minussa. Tuskin kaikissa naisissa. Kukaan ei missään vaiheessa huomauttanut minulle, kun en käyttänyt ripsiväriä, paitsi mieheni, joka toivoi, että käyttäisin ja siksi hän tämän lahjan minulle halusi antaa. Voisi myös ajatella, että tämä lahja oli hankinta hänelle itselleen, ei niinkään minulle.

Tämän Lushin ripisivärin olisin tammikuussa hankkinut haasteeni päätyttyä ja siitä kerroin miehelleni, siksi hän tiesi ostaa juuri oikeanlaisen. Tuosta myyjän mukaan laittamasta lisäharjasta vetäsin kyllä kilarit. Se kun on muovia ja aivan turhaa lisärompetta. Pulloon kuuluu harja, vaikka se hieman hassulta tuo puteli näyttääkin. Koitan löytää harjalle uuden omistajan.

 

Jos haluat tietää jotain erityistä tuosta Lushin ripsiväristä, käyttökokemuksia tai sellaista, niin laita kysymyksiä kommenttiosioon. (sinne ei muuten tarvise täyttää nimitietoja, jollei halua, kommentit tulevat perille nimettöminäkin)

- Aino