Jäin palkkatyöstäni kotiin hoitamaan lastani. Hän tarvitsee nyt äitiään enemmän kuin mitään muuta. Kätilönä tai hoitajana minulla on hyvin vajavaisesti annettavaa, jos lapseni eivät voi hyvin. (Tarina jatkuu täällä)
Elämäntilanteeni on muuttunut. Isosti.
Koska tuloni tulevat olemaan minimaaliset määrittämättömän ajan, johti tilanne minut aateltua sutjakkaammin mielessäni venkoilleeseen päätökseen. Tänä vuonna en hanki itselleni mitään. Ensin suunnittelin haasteekseni sitä etten osta mitään, mutta silloin voisin pyytää, vaihtaa, sosialisoida tai varastaa. Mihinkään näistä en tunne halua tai tarvetta.
Tavoitteeni on tulla toimeen vuoden verran sillä mitä minulla jo on.
Jollei meiltä kotoa löydy tarvitsemaani niin keksin vaihtoehtoisen ratkaisun tai tulen toimeen ilman. Kekseliäisyys kehiin ja soitellen sotaan. Minkäänlaisia ennakkosuunnitelmia tai varautumista en ole harrastanut, jollei karsimista lasketa semmoiseksi.
Olen huolehtinut melkoisen tarkkaan, ettei minulla ole kuin juuri nyt riittäväksi kokemani määrä kaikkea. Tästä syystä ensimmäinen huoleni on, että jokin vaatteeni hajoaa. Peukut pystyyn ettei ainoat farkkuni repeä kovin pahoin Vajaavaiset ompelutaitoni joutuvat todelliselle koetukselle, jos näin käy.
Mustien farkkujeni lisäksi minulla ei ole "kunnon housuja" sillä hieman persauksista reikäisiä collareita ei lasketa. Niillä kehtaa vielä just just käydä kaupassa, jos on pitkä takki ja muuta ajateltavaa.
Kuvittelen siltikin omistavani kaiken mitä tarvitsen tällä hetkellä. Hankintoja joutuisin rahatilanteeni vuoksi joka tapauksessa siirtämään. Tekemällä asiasta jännittävän ihmiskokeen homma käy helpommin. Nähtäväksi jää missä kohdin matkaa se "jännittävä" karsiutuu :D
Sen lisäksi etten hanki mitään niin joudun hyvin todennäköisesti myös luopumaan. Juuri tällä hetkellä se ei minua pelota tai aiheuta kovin pahoja ahdistuksia. Tulen hyvin toimeen ilman kameraa tai longboardia vaikka hieman saattaa kirpaista niihin liittyvistä unelmistani luopuminen. Silti luovutaan, ainakin toistaiseksi. Käyn lävitse omaisuuttani myyntitarkoituksissa saadakseni joitain menojani katettua.
Puolisoni ei ehkä haastettani ymmärrä tai siitä pidä. Tämä kaikki tulee koskettelemaan myös häntä. Pyydän, mitä kohteliaimmin, ettei mieheni enää hankkisi minulle mitään, joka on kenties koko homman vaikein puoli. Tästä takuulla käydään mielenkiintoisia keskusteluita. Vai keskusteluja? Kielioppi on pain in the ass, yleensä en jaksa välittää, mutta nyt jumitin.
Ilkeääkö perheeni kulkea mamman matkassa julkisesti enää loppuvuodesta omistamani deodorantin sekä hammasharjojen loputtua? Ymmärränkö todella miten paljon vuoden aikana olen tehnyt hankintoja? Äkkiseltään mietittynä luulen etten ole hankkinut viime vuodenkaan aikana juuri mitään, mutta hetken kaikkea kelaillessani saankin helposti yli kymmenen tavaraa listattua.
Haaste on asetettu, saas nähdä mitä tässä käy. Seuraa blogiani ja haasteeni etenemistä Facebookissa tai Instagramissa!
- Aino
Mielenkiinnostavaa, jään seuraamaan ☺
VastaaPoistaVoi kiitos, mukavaa, että kiinostaa :) Oikein mielenkiintoinen ihmiskoe minunkin mielestä ;)
Poista