tiistai 30. elokuuta 2016

Ruokahävikki mitä se oikein on ja miksi se on huono juttu?

Joillekin videot ja animaatiot toimivat kirjoitettua sanaa paremmin ja niinhän se on, että kuva vastaa tuhatta sanaa ja jonkun muun tahon sanat ehkä tekevät tehtävänsä paremmin kuin omani.

Ihan mikä vain herättelee niin hyvä. 

Usein lähden uuden aiheen opettelussa liikkeelle You Tuben ja Vimeon parista. Videoita löytyy lähes kaikista aiheista niin lyhyinä tietoiskuina kuin yliopistojen luentosarjoina. On melko huippua, kun nykyään voi osallistua maailman kuulujen yliopistojen luennoille, "julkkis proffien" ohjaavan kasvatuksen pariin ihan omassa punkassa löhöillen tai pyörää polkiessa.

Tässä joitain itseeni vaikuttaneita asiallisia tietoiskuja sekä niitä käytännön ideoita ja herättelijöitä joiden avulla omaa kuluttamista voi katsoa uusin silmin. Näitähän riittää!



Hävikin kanssa puljatessa erilaiset kasvisten ja hedelmien käyttövideot herättelevät. Moni sellainen juttu minkä aiemmin ajattelin ehdottomasti olevan jätettä, onkin itseasiassa täysin syömäkelpoista. 



Yksi eniten ihmetystä aiheuttaneista, ja itseänikin vähän alkuun iljettäneistä, jutuista oli kiivin syöminen kuorineen. Kyllä, sen voi ihan hyvin syödä kuorineen ja se maistuu itseasiassa melko hyvältä. Samalla arvokkaat kuidut tulee kaikki popsittua talteen. 

Zero Waste- ajatus kulkee luonnostaan käsikädessä hävikittömyyden kanssa. Kulutusta joutuu miettimään ihan toisella lailla, näkemään ehkä hieman enemmän vaivaa, ainakin alussa ja siinä sitä hävikkiäkin taltutetaan samalla. Laitetaas siitäkin mukava video. Tällain näiden videoiden kautta pidän myös yllä kielitaitoani. Kannattaa kokeilla rohkeasti. 


Aiheesta löytyy myös paljon herätteleviä yhteiskunnallisesti kantaaottavia mainosvideoita. Näitä tuputan miehelleni ja toimii myös lapsiin. Sellaisia keskustelun avaajia.



Käsi ylös ken aattelee, että ruoka maksaa ihan liikaa?

Eikö ärsytäkin, kun ruuan hinta kallistuu ja tuntuu ettei rahat riitä syödä terveellisesti saati sitten omien ideologioiden mukaan? Lapsille olisi niin hienoa ostaa luomua lähiruokaa, mutta kun se vie konkurssiin.


Niin arvaas ken sen hävikin maksaa?


Hävikissä surullisinta ei ole se juuston kannikka, jonka homeisena heität biojätteeseen vaan se määrä maitoa, vettä, rehua, sähköä, bensaa jne mikä siihen homeista kannikkaa edeltävään tuotteeseen on ladattu. 

Hävikki on käsite. Olisipa meillä jokin yhtä hyvin kuvaava sana hävikille kuin englannin "waste". Siitä on helposti juonnettavissa waste of time, waste of money, food waste, waste of good ideas ja waste of empty space, jota höttökirjoitukseni usein ovat :D

Tuhlauksestahan siinä on perimmiltään kyse, kulutetaan yli tarpeen ja monella tasolla. Mieluummin kuitenniin Hävikkiviikko kuin Tuhlausviikko.

- Aino

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi sallittua, toivottua jopa! <3