sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Vitamiinit ja ravintolisät


Samalla tavoin kuin kyseenalaistan oikomishoidon ja silmien laserleikkauksen elämääni tuomaa roinan ja härpäkkeen määrää, ruodin myös kovalla kädellä käyttämiäni vitamiini- ja ravintolisiä. 

Olen aiemmin sortunut hankkimaan kaikenlaista jännää superfoodia, protskua ja muuta ihmetroppia pitämään itseäni muka terveempänä ja muka virkeämpänä. Ei sillä ettenkö edelleen voisi semmoiseen langeta.

Joihinkin hommiin uskon, mutta toisiin taas enää en. Eettisesti nuo kaukaa tänne kuskatut ravintolisät tai erikoisvalmisteet eivät ole kovin kestäviä. Omasta maastammekin löytyy todella ravintorikkaita superpommeja ilman pakkauksia, kun vain osaa etsiä. Ei tarvitse osata edes kovin hyvin. Mustikan tuntee jokainen. Tunteehan?

Kaikenlaista pilleriä ja purkkia


D-vitamiinit kaivan varmuudella syksyn hiipiessä esiin. Niitä ei valitettavasti saa bulkkina ja itselleni parhaimmaksi toteamani kasviperäinen D-vitsku tulee muovipurkissa. Puolityhjässä muovipurkissa.. 

Tätä seikkaa jaksan ihmetellä, että miksi sitä ei voi ladata täyteen, kun kerta pitää se muovinen purkki olla. Mielelläni ostaisin kerralla sen täyden purkillisen tai lasisen purkin ja kävisin täytättämässä sitä vaikkapa apteekissa tai luontaistuotekaupassa. Oliskohan semmoinen juttu saatavissa? 

Popsin ainakin vielä toistaiseksi myös merilevätabletteja. En edes tarkalleen tiedä, että miksi, mutta ne menee hieman kuin monivitamiinivalmisteena. Näitä sentään saa irtotavarana. Omani ostin muistaakseni Tampereelta Koskikeskuksen Punnitsesäästästä.

Edelleen kaapeista löytyy tablettien lisäksi ruusunjuuriuutetta ja Echinaforcea. Vain otettu lääke tai ravintolisä auttaa, joten nämä ovat ihan turhia. Ei tule käytettyä. 

Näitä voisi tosin kokeilla rangaistuskeinona, kun lapset käyttäytyvät huonosti, mutta se menisi jo sadismin puolelle. Taidan mennä itse ottamaan hömpsyt pahoista puheistani.


Pahan makuisia nää ainakin on


Kai se on tehokasta, ainakin kielellä maistuu ja kurkussa kirvelee hyvin tehokkaan luontoisesti. Monesti hankkimalla jotain luulee pääsevänsä jostain ongelmasta eroon. Niin kuin tuon ruusujuuren kanssa ajattelin, että saisin taltutettua väsymykseni. No ei sillä saa. Väsymys menee huolehtimalla, että nukkuu hyvin. 


Syö, liiku ja lepää riittävästi. 



Tykkään kaivella ihmismielen kummallisuuksia ja ainakin itsestäni huomasin, että kun hankin jonkun tämmöisen luontaistuotteen tai muun superfoodin niin asetin jollain tavalla itselleni tavoitteeksi käyttää sitä tuotetta säännöllisesti ja kun en syystä tai toisesta käyttänytkään oli purkki tai purnukka muistuttamassa kaapissa, että "pitäisi käyttää". Loin tunnollisena ihmisenä itselleni suorituspaineita jopa tuommoisesta. 

Karsiminen auttaa tässäkin. Kun ei ole purkkia muistuttamassa, niin ei ole sitä "pitäis" tunnettakaan. Kaapissa on tyhjempää. Mieli lepää tyhjyydessä. Ei harmita kalliit, turhat ostokset tai pursuavat kaapit. Olen melko varma, että toimii paremmin kuin merilevätabletti.

Ravintolisien ja superfoodien ym suosio on melkoinen. Jokin tarve sielläkin taustalla on mihin markkinarakoon useampikin tuottaja on päässyt twistaamaan jalkaansa. Näiden tuotteiden takaa löytyy innokkaita, innostavia ja upeita ihmisiä, jotka tekevät työtään sydämellä ja uskovat asiaansa täysillä. Siinä ei ole mitään pahaa. Siinä on paljon ihailtavaa. 

Ostamalla näitä tuotteita toivon kai sen innostuksen siirtyvän itseeni jollain maagisella tavalla. Haluan pienen palan sitä Puhtikauran, Goodion, CocoVin tai FourSigmaticsin henkeä ja uskon, että heidän tuotteitaan kuluttamalla se olisi mahdollista. 

Haluan kuulua superfoodihmisiin ja puhua sujuvasti chiasiemenistä sekä MCT- öljystä. No, sen minä osaan, mutta ei se intohimo tai virtapiikki löytynyt kookosöljypurkin pohjalta vaikka tunnollisesti sitä naamaani lusikoin. Parhaimmat kiksit tai sävärit tuli siinä kohden kun heitin iPhonen Pokémoneineen männikköön ja kyykkäsin keräämään mustikoita. Sen jälkeen oli virtaa kuin pienessä sähköjäniksessä.

Sitä samaa virtaa se kai on niillä hepuilla, jotka keräävät sieniä ja kääpiä meidän juotavaksi. Siitä tulee hyvä mieli. Ei ihme, että haluavat sitä iloa meille jakaa helposti hankittavassa muodossa.


- Aino

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi sallittua, toivottua jopa! <3