maanantai 11. heinäkuuta 2016

Meille tuli kummityttö!


Voihan ihanuus mikä piristys päivään!


Jalat kohti taivasti keinuen
Likat hämppiskeinussa :)


Tänään on oltu alakuloisissa tunnelmissa. Oikeastaan kaikki alkoi jo eilen. Yksinkertaisesti ilmaistuna en olisi halunnut lähteä. En sitten millään. Oli hankalaa. Itketti. Ikävä iski jo halatessa. Junamatka meni nukkuessa. Hyvä, että nukuin, muutoin olisin vollottanut.

Aamulla pillitin töissä, vessassa. Itketti vaan. Oli niin ikävä. Kaikki tuntui jotenkin ihan paskalta. Kaikki paitsi työ. Työkaverit ei ollu yhtään paskoja myöskään. Eikä mun asiakkaat. Oikeasti mikään ei ollut paskaa, muuta kuin se tunne, kun tietää, että on taas muutaman päivän yksin ja niin paljon jäi kaikkea sanomatta, keskustelematta. Vajetta halauksissa ja syliin kiipijöissä. 


Vajetta vähän päässä jos toisessakin.



Sitten kaiken vollotuksen päälle vielä eksyin. Olen vaihtanut majapaikkaa. Aamulla jännitti, että osaanko metrolla ja bussilla. Iltapäivällä jännitti, että osaanko pyörällä takaisin. Osasin, mutta tein lähes kaksinkertaisen lenkin. Hitto, että otti päähän. Olin herännyt jo viideltä aamulla, että kerkeän seiskaan aamuvuoroon. Olisin voinut arvostaa nopeampaa syömään ja punkkaan pääsyä. Pitää se liikunta jotenkin hoitaa kuiteskiin.

No mutta kaikki kurjuus (siis mikä kurjuus..  :D ) unohtui, kun sähköpostiin oli tupsahtanut viesti, että nyt meille on löytynyt kummityttö! Siis näin pian!! Ihan mieletöntä. Viime viikolla ryhdyimme Plan- kummeiksi. Omasta kummilapsen iästä, sukupuolesta ja maasta sai antaa toiveensa. Minä ajattelin, että tyttö ja saisi olla semmoinen 8-vuotias kuten meidän vanhin tytär. Maalla ei ollut väliä, se sai mennä eniten apua tarvitsevan mukaan.

Tyttömme on hondurasilainen Allison, ikää ensi kuussa 4-vuotta :) Olipa mukavaa, että synttärit on ihan nurkan takana ja hitsi miten mielenkiintoinen maa Honduras on.  Huomasin selvitteleväni Hondurasin synnytystilastoja ja imeväiskuolleisuuslukuja. Sielläpä voisi olla kätilölle töitä.

Lähdenpä fillaroimaan kauppaan ettei vain tule liian vähän pyöräilyä tälle päivälle, heh :)



- Aino


soittolistalla alun fiiliksissä Louise Alenius - Slow Mover sai jatkoa Two Door Cinema Clubin - What You Know biisistä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi sallittua, toivottua jopa! <3