tiistai 12. huhtikuuta 2016

Jotain uutta kivaa! Klean Kanteen teräspullo



Nyt on kärvistely ohi! Juomapulloni on saapunut Lontoon maasta. Amazonin kautta se matkasi luokseni lentäen. Tosipuheessa pulloni on valmistettu Kiinassa ja tuotemerkin alkumaa on USA, mutta eihän se nyt kuulosta miltään.

Uutta rakasta piti käydä näyttämässä jo salillakin heti paketista riuhtaistuna ja kyllä vain se toimi siellä moitteettomasti. Pakastaa pulloa ei saa eikä se kestä kuumia juomia, mutta halusinkin nimenomaan vesipullon. Minimalistina harkitsen melko pitkiäkin aikoja ostoksiani ja tätä on pyöritelty mielessä kohta kuusi kuukautta. Hankintaa ennen vesipullona toimi aiemmissa kuvissakin vilahtanut lasinen smoothie-pullo.

Korkin renksusta pullon saa roikkumaan ja renksuun saa kiinnitettyä vaikkapa vaatekaapin avaimen salilla. Tästä uutuudesta on yhtä helppo juoda kuin muistakin pulloista, mutta tämä on nyt sitten täysin muoviton.

Pullo on terästä, siinä on korkissa bambua ja vielä kaikenlisäksi kestävällä tavalla kasvatettua bambua ja pieni silikonirengas vesitiiviyden takaamiseksi. Korkkeja saa tilattua yksittäinkin, jos sattuu hajottamaan tai hukkaamaan korkin tai on mieltynyt toisenlaiseen malliin.


Zero Waste pullo




Klean Kanteen merkkiä voi suositella hyvällä omallatunnolla. Kannattaa opiskella lisää sertifioiduista yhteiskunnallisista yrityksistä (Certified B Corporation). Esimerkiksi Ecover on semmoinen.




Tuotteen koko ketju on mietitty jokseenkin loppuun asti melko hienolla tavalla. Pussi johon pullo oli pakattu on kiinalaista 100% kompostoitavaa materiaalia Mitä ihan tarkalleen ottaen ei kyllä käynyt ilmi. Kompostiin se ei päädy vaan poltettavaksi saunan uuniin. 

Lipukkeet on painettu 100% kierrätetylle ja kloorittomalle paperille. Pullon kyljessä oleva logo on etsattu laaserilla joten maaleja tai muita kemikaaleja ei ole käytetty. Niin ja kaiken päälle tuotoista menee 1% maailman pelastamiseen.


Klean Kanteen pakkausmateriaalit



Muovin määrään on aiheellista kiinnittää huomiota sillä joka vuosi heitetään 35 biljoonaa muovipulloa tonne noin metsiin ja vesistöihin. Ei tietenkään meillä Suomessa, mutta jossain muualla aivan varmasti.


 Onko nyt ostettu puhdas omatunto? No totta hiivatissa ;)



- Aino


Tarina aiheesta jatkuu, eli käys lukemassa lisää :) Kokonaiselta irtoaa tänään rakkaudellisia ajatuksia, kiitos lukijapalautteen! 

2 kommenttia:

  1. Nyt on kärvistely ohi! Juomapulloni "on saapunut Lontoon maasta. Amazonin kautta se matkasi luokseni lentäen. Tosipuheessa pulloni on valmistettu Kiinassa ja tuotemerkin alkumaa on USA, mutta eihän se nyt kuulosta miltään" Hyvällä omatunnolla ympäri maailmaa sinulle rahdattu ekologinen pullo? Anteeksi, huomasin vain ristiriidan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Super iso kiitos tästä kommentista!!! Et tiedäkään miten olen kärttänyt, että joku tarttuisi tuohon lauseeseen :)

      Koottuja selityksiä tästä näin https://kokoelamaedessa.blogspot.fi/2018/02/kokonaiselta-irtoaa-tanaan.html


      - Aino

      Poista

Kommentointi sallittua, toivottua jopa! <3